Kesäkuu on jo alkanut mutta tehdäänpä vielä pieni katsaus toukokuun tapahtumiin. Alkukuusta oli upeita lämpimiä kelejä, jolloin oli mukava viettää aikaa pihalla hevosenkenkää heittäen. Hienosti meni myös Viti-pojan vierailu. Porukka on jo ennestään tuttua ja erityisesti juoksunsa aloittanut Nori oli aivan ihastunut valkoisesta isosta pojasta! Onneksi herra oli vain kohteliaan kiinnostunut pienestä tytöstä ja viikonloppu sujui rauhallisesti kun porukkaa vahdittiin tarkkaan.

Viti

Sitten olikin vuorossa näyttely Äänekoskella, mukana Wilma ja Nori. Shelttejä oli valtaisa määrä ja nartut siirretty toiselle tuomarille. Arvostelu oli tiukkaa ja Wilma sai H:n, esiintyminen meni kuitenkin hienosti. Oli hauska nähdä myös veteraaneissa esiintynyt Eppu, Millan isukki. Nori pyörähteli kehässä ERI:n arvoisesti ja voitti avoimen luokan saaden myös SA:n. Paras narttu kisassa tuomari jahkasi aikansa ja sijoitti Norin lopulta neljänneksi kahden valion ja nuorten luokan voittajan jälkeen. Siitä sijasta saatiin matkaan myös varaserti! Ihan mukava näyttelyreissu siis!

Nori ja Wilma Äänekoskella

Bridemoor's Sunny Boy "Eppu" 12v

Sitten hiukan agia. Katri ja Lotta kävivät JATin iltakisoissa ja saivat ensimmäisen LUVA:n hyppyradalta! Agirata meni melkoisen hitaasti Lotan ihmetellessä ympäristöä mutta hyppyradalla alkoi pikku hiljaa löytyä vauhtiakin, aika riitti juuri ja juuri nollaan. Kisan jälkeen olikin syytä herkutella jäätelöllä!

Loppukuusta oli vielä vuorossa Varkauden näyttely mihin suunnattiin Wilman kanssa. Paikalla oli enemmänkin Piian kasvatteja ja ennen kehää Laura parturoi porukkaa sarjatyönä. Kiitos peikkotytön siistimisestä! Paikalla oli myös Wilman sisko Hilma, oikein nätti tyttö! Tuomarointi oli tiukkaa ja hidasta, keli vaihteli auringonpaisteesta tuuleen ja sateeseen ja pitkän päivän jälkeen oltiinkin kaikki melkoisen märkiä ja kuraisia! Wilma esiintyi muuten nätisti mutta ei suostunut yhtään höristelemään korviaan. Tulokseksi tulikin vihreä nauha eli T. Nyt ei ole lähiaikoina näyttelysuunnitelmia, katsellaan enemmän tuota kisakalenteria.

Wilma ja Hilma