Maisema on muuttunut mukavan talviseksi pimeiden ja märkien syksykelien jälkeen. Viimeisen päivityksen jälkeen on touhuttu vaikka mitä, keräilläänpä tähän jotain. Katri ja Lotta kisasivat vielä Jyväskylässä ja Pieksämäellä, sitten ovatkin keskittyneet harjoitteluun. Jyväskylässä ensimmäisellä radalla sijoittuivat toiseksi yhdestä kiellosta ja pienestä yliajasta huolimatta. Toiselta radalta Lotta päättikin häippäistä kesken kaiken. Saman se teki Pieksämäellä toisella radalla... Toivottavasti siitä ei tule mitään tapaa! Seuraava koitos olisi sitten Laukaassa ensi viikonloppuna. Molempina päivinä on kaksi rataa. On ihan mielenkiintoista nähdä miten parilla riittää keskittyminen ja jaksaminen. Pidetään peukkuja!

Lokakuussa tuli vietettyä ihan oikea lomaviikko pitkästä aikaa. Mitään erityistä ohjelmaa ei ollut, puuhasteltiin kotona ja lenkkeiltiin koirien kanssa. Teki ihan hyvää pieni tauko jatkuvaan menoon. Nappe oli meillä pari päivää hoidossa, hienosti sujui porukan kanssa. Nori yritti liehitellä Nappea, poika taas oli aivan ihastunut Lottaan, joka koitti komennoida innokasta ihailijaa. Pieniä kolmiodraaman aineksia siis...

Viikko sitten olikin vuorossa perinteinen Jyväskylän näyttely. Tällä kertaa käytiinkin paikalla sekä lauantaina että sunnuntaina. Lauantaina oli vuorossa sheltit, Wilma osallistui junnuihin. Esiintyminen meni oikein nätisti. Meidän Hoopo Sähläri käyttäytyi kuin hieno leidi Katrin esittämänä, muutenkin se oli näyttelypaikalla itse rauhallisuus. Eipä uskoisi samaksi koiraksi, joka kotona riekkuu ja räkyttää! Tuloksena oli sininen nauha, luppakorva ei ollut ihan ruotsalaistuomarin mieleen. Sunnuntaina mentiin paikalle Norin kanssa jo hyvissä ajoin. Ehti pieni väkkärä päästellä enimpiä höyryjä ulos ennen kuin kehä alkoi. Nori osallistui nuorten luokkaan ja esiintyi ihan nätisti Marian kanssa. Arvostelu kesti tosi pitkään ja lopulta alkoi pikkuinen väsyä poseeraamiseen, naapurikehän menoakin piti kommentoida karkealla äänellä. Sinisen nauhan sai Norikin, sen jo osasinkin arvata karvakadon takia. Kyllä se on sitten tyypillistä että kun muutaman kerran vuodessa käy näyttelyissä niin johan karvat pölisee pitkin lattioita juuri näyttelyn alla... No, kokeillaan seuraavan kerran joskus keväällä uudella turkilla!